Company purpose
Yhtiön toimiala on majoitus- ja ravitsemustoiminta sekä kokous-, työhyvinvointi-, tapahtuma-, liikunta- ja muiden matkailualan ohjelma- ja oheispalvelujen tuottaminen, myynti, markkinointi ja välitys. Yhtiö voi rakennuttaa lomaosakehuviloita; markkinoida, myydä ja hoitaa niitä ja hallinnoida osakkeita. Yhtiö voi omistaa, hallita ja vuokrata toiminnoissa tarpeellisia kiinteistöjä ja muita toimitiloja sekä omistaa, kehittää, rahoittaa ja hallinnoida edellä mainittuja toimintoja harjoittavia yrityksiä. Yhtiö voi harjoittaa edellä tarkoitettuun toimintaan liittyvää konsultointia, koulutusta ja muita tukipalvelutoiminta. Yhtiö on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö ja se ei jaa voittovaroja omistajilleen osinkona tai sijoitetun vapaa pääoman rahaston alentamisen, osakepääoman alentamisen, omien osakkaiden hankkimisen ja omien osakkeiden lunastamisen kautta. Toiminnastaan mahdollisesti kertyvän ylijäämän yhtiö käyttää oman toimintansa tai sen palvelujen keittämiseen. Yhtiön purkautuessa sen varat käytetään nuorisotoiminnan kehittämiseen nuorisolaissa nuorisokeskusten toiminnasta määrittelemällä tavalla.