Company purpose
Yhtiön toimialana on neuvonta-, palvelu-, tiedotus-, tutkimus- rahoitus- sekä julkaisutoiminnan harjoittaminen. Yhtiön tehtävänä on erityisesti: - innovaatioiden ja uuden teknologian kehittämistä ja kaupallista hyödyntämistä koskevien yritysten kyvykkyyksien edistäminen sekä uusien innovatiivisten yritysten ja liiketoimintojen syntymisen edistäminen; - elinkeinoelämän uudistumista tukevan tutkimus- ja kehitystoiminnan edistäminen; - yritysten keskinäisen sekä niiden ja julkisyhteisöjen ja julkisten tutkimusorganisaatioiden välisen yhteistyön edistäminen; - suomalaisten yritysten ja tutkimuksen kansainvälistymisen ja viennin kasvun sekä yritysten kansainväliseen liiketoimintaan liittyvän osaamisen edistäminen; - ulkomaisten investointien ja pääomasijoitusten Suomeen kohdistamisen edistäminen sekä - ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun kasvun ja kehittämisen edistäminen. Yhtiö voi omistaa ja hallita osakkeita, yhtiöosuuksia ja niitä vastaavia osuuksia eri yhtiömuodossa toimivissa yhteisöissä sekä muita arvopapereita ja kiinteää omaisuutta. Yhtiö voi toimialansa puitteissa ostaa ja myydä kiinteää omaisuutta ja arvopapereita.