Company purpose
Yhtiön toimialana on taiteeseen, kirjallisuuteen, musiikkiin ja muuhun kulttuuriin liittyvien hankkeiden suunnittelu, konsultointi, toteutus ja markkinointi. Yhtiön toimialana on myös taiteilijoiden edustus. Yhtiö voi harjoittaa myös erityis- ja tekijänoikeuksien valvontaa sekä näiden hallinta-, omistus-, välitys- ja myyntitoimintaa. Yhtiön toimialana on myös valokuvataiteen ja elokuvataiteen, sekä muiden taide- ja taideteollisten alojen sekä kaikkiin edellä mainittuihin aloihin liittyvien tuotteiden suunnittelu-, tuotanto- ja tuotteistamis-, lisensiointi-, markkinointi-, kauppa-, agentuuri-, välitys-, promovointi-, sekä näyttely- ja messutoiminta. Edelleen yhtiön toimialana on radio- ja tv-ohjelmien, videoiden, elokuvien sekä muiden analogisten- ja digitaalisten viestintä- ja av-ohjelmien ja palveluiden tuottaminen, valmistaminen, markkinointi ja myynti. Yhtiö voi harjoittaa myös perinteistä ja sähköistä kustannus-, julkaisu- ja painamistoimintaa sekä markkinointiin, mainontaan, viestintään ja koulutukseen liittyvien palvelujen ja tuotteiden suunnittelua, välitystä ja myyntiä. Yhtiön toimialana on lisäksi suomalaiseen luontoon ja ympäristöön sekä saunakulttuuriin liittyvien hankkeiden edistäminen ja tuotteistaminen. Yhtiö voi lisäksi harjoittaa elintarvikkeiden ja alkoholijuomien sekä päivittäis- ja erikoiskaupan tuotteiden, sekä design- ja keräilyesineiden, antiikin ja antikvaaristen ja muun käytetyn omaisuuden maahantuontia ja vientiä sekä transit-, tukku- ja vähittäiskauppaa, vuokraus- ja agentuuritoimintaa, sekä näyttely- ja messutoimintaa. Yhtiön toimialana on myös huolinta ja muut merenkulkuun liittyvät toiminnot, sekä laivanvarustus. Yhtiö voi myös omistaa ja hallita koti- ja ulkomaisia osakkeita, osuuksia ja muita arvopapereita sekä käydä kauppaa niillä. Yhtiö voi myös omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja asuin-, toimisto- ja liikehuoneistoja sekä teollisuus- ja varasto-tiloja ja harjoittaa niiden vuokraus- ja välitystoimintaa. Yhtiö voi harjoittaa rahoitustoimintaa. Yhtiön toimialana on myös eettisen sijoittamisen ja liike-elämän etiikan edistäminen. Lisäksi toimialana on pasifismin, ympäristönsuojelun ja kehitysmaaliikkeen toiminnan, kestävän kehityksen sekä maailmanlaajuisen yhteisvastuun (solidaarisuuden) ja eettisen oikeudenmukaisuuden edistäminen. Yhtiö voi harjoittaa kaikilla edellä mainituilla aloilla konsultointia ja järjestää erilaisia elämyksellisiä ja muita tapahtumia.
(no translation available)