Company purpose
Yhtiön toimialana on Mäntsälän kunnan elinkeinoelämän edistäminen ja kehittäminen ja sen tuotanto- ja toimialarakenteen monipuolistaminen. Tarkoitusperiensä toteuttamiseksi yhtiö voi toimia yhteistyössä myös Mäntsälän kunnan ulkopuolella toimivien yritysten ja yhteisöjen kanssa. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön toimialana on harjoittaa yritysten kehittämistoimintaa, kehittää ja välittää tuoteideoita, tuotantomenetelmiä, markkinointiyhteyksiä, liikkeenjohdollista tai muita taitoja, sijoittaa riskipääomaa ja antaa takauksia toimiville ja perustettaville yrityksille, sekä harjoittaa näihin aloihin liittyvää toimintaa myös projektitoiminnan avulla. Yhtiö voi myös hallita omistus- tai vuokraoikeuden nojalla kiinteistöjä ja rakentaa niille teollisuus- ja palvelutiloja yrittäjien käyttöön luovutettavaksi vuokraoikeuden tai myynnin kautta sekä omistaa kiinteistöyhtiön osakkeita. Yhtiö voi omistaa ja hallita arvopapereita.