Company purpose
Yhtiön toimialana on aravalaissa sekä muissa asuntolainsäädäntöön ja verolainsäädäntöön sisältyvissä säädöksissä tarkoitetuin tavoin toimia yleishyödyllisenä yhteisönä, joka rakennuttaa tai hankkii muuten omistukseensa tai hallintaansa vuokra-asuntoja sekä tarjoaa niitä sosiaalisin perustein ja kohtuullisin kustannuksin ao. lainsäädännön edellyttämällä tavalla vuokrattavaksi siten, että tavoitteena ovat asukkaiden hyvät ja turvalliset asuinolot. Toiminnan ensisijaisena tavoitteena on asuntomarkkinoilla heikossa asemassa olevien erityisryhmien asunto-olojen parantaminen. Toimintaansa varten yhtiö voi omistaa tai vuokraoikeuden nojalla hallita kiinteistöjä, asunto- ja muita osakkeita ja osuuksia. Yhtiö voi lisäksi huolehtia hallitsemiensa yhteisöjen ja tilojen hallinto-, huolto- ja muista vastaavista tehtävistä. Yhtiö noudattaa toiminnassaan kulloinkin voimassa olevaa valtion tukemaa tuotantoa koskevaa asuntolainsäädäntöä tai sen nojalla annettuja alemman asteisia sääntöjä ja määräyksiä.