Company purpose
Yhtiön toimiala on äänilevyjen, ääninauhojen, videonauhojen, televisio- ohjelmien ja muiden niihin liittyvien tuotteiden valmistaminen, tuottaminen ja myyminen elokuvaukseen, filmeihin, teatteriin ja muuhun viestintään liittyvä toiminta. Viihdealaan liittyvä palvelu-, välitys-, jakelu- ja muu toiminta. Musiikkiin, kirjallisuuteen ja kuvataiteeseen sekä filmi- ja videoalaan liittyvä kustannus- ja julkaisuoikeustoiminta sekä muu niihin liittyvä toiminta.
Toimialana on myös ääni- ja kuvatallenteiden ja näiden tallenteiden oikeuksien hallintaa, tuotteistusta sekä lisensointiin, vähittäismyyntiä, verkkokauppa, maahantuontia, jakelua, markkinointia ja konsultointia.
Näiden lisäksi yhtiön toimialana on harjoittaa kaikenlaisten immateriaalioikeuksien tai minkä tahansa muun aineettoman omaisuuden tai oikeuksien luomiseen, kehittämiseen, lisensointiin, hankkimiseen, luovuttamiseen ja rekisteröimiseen liittyvää toimintaa sekä tehdä immateriaalioikeuksien ja muun aineettoman omaisuuden luomiseen ja kehittämiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä, sekä niin päättäessään aika ajoin toimia holdingyhtiönä tai omistaa osakkeita, arvopapereita sekä asuntoja missä tahansa toisessa tai toisissa yhtiöissä Suomessa tai muualla sekä harjoittaa mitä tahansa muuta edellä mainittuun liittyvää toimintaa.
Yhtiön toimialana on myös konsertti- ja muiden tapahtumien järjestäminen, artistien ja tiskijukkien välitys ja niihin liittyvä konsultointi sekä rahoitustoiminta ja osakkeiden ja osuuksien omistaminen ja hallinnointi. Lisäksi toimialana on äänentoisto ja valaistuspalveluiden tuottaminen, myynti ja vuokraus, työvoiman välittäminen sekä kahvila- ja ravintolatoiminnan harjoittaminen.
Tekstiilialan tuotteiden tukku- ja vähittäiskauppa sekä tekstiilialan tuotteiden valmistus ja markkinointi sekä sijoitustoiminta.
(no translation available)