Company purpose
Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita rakennusta, jossa on kaksi asuntoa ja joka rakennetaan yhtiön määräosin omistamalle ja hallinnanjakosopimuksen perusteella hallitsemalle Helsingin kaupungissa Munkkiniemen kaupunginosassa sijaitsevalle tontin numero 22 osalle B (se osa tontista, joka sijaitsee lähempänä Kartanontietä) korttelissa 30008 sekä yhteisesti omistaa ja hallinnanjakosopimuksen perusteella hallita tontin toisen omistajan kanssa yhteispiha-aluetta ja parkkipaikkoja alueella Y yllämainitulla tontilla. Yhtiön omistamassa rakennuksessa on asuntojen yhteenlasketusta lattiapinta-alasta enin osa varattu osakkeenomistajille asunnoiksi. Yhtiön omistamassa rakennuksessa ei saa harrastaa sellaista liiketoimintaa, joka toisi ulkopuolisia asiakkaita tontille, esimerkiksi huoneistohotellitoiminta tai palveluliike. Edellä mainitut seikat huomioiden saa osakkeenomistaja kuitenkin merkitä yrityksensä kotipaikan oman asuntonsa osoitteeseen. Yhtiö toimii asunto-osakeyhtiölain puitteissa.