Company purpose
Toistuvat Yllätykset Osk on kulttuuriosuuskunta ja kuuluu kulttuuri-, kustannus- ja viestintäkuntien toimialaan. Kulttuuriosuuskuntana Toistuvat Yllätykset Osk tuottaa hip hop - kulttuuria ja siihen liittyviä tapahtumia musiikin, tanssin ja esittävän taiteen muodoissa. Osuuskunnan harjoittamaa toimintaa ovat esimerkiksi hip hop - musiikin tuottaminen, DJ-toiminta, musiikkiin, tanssiin ja esittävään taiteeseen liittyvät performanssit sekä tapahtumien ja radio-ohjelmien tuottaminen. Toistuvat Yllätykset Osk harjoittaa toimintaansa ympäri Suomea sekä Suomen ulkopuolella. Osuuskunnan tarkoituksena on taloudellinen yhteistoiminta osuuskunnan jäsenten yhteiseksi eduksi ja tuottaa palveluita helpottamaan jäsentensä tekemän työn laskutettavuutta. Kulttuuriosuuskunnan saamilla tuloilla on ensisijassa tarkoitus edistää ja laajentaa osuuskunnan toimintaa ja kattaa toiminnasta aiheutuvia kuluja, kuten äänitys-, materiaali- sekä matkustuskuluja. Toistuvat Yllätykset Osk:n jäsenet voivat käyttää osuuskuntaa myös oman taloudenpitonsa tukena, mutta osuuskunnan ensisijaisena tarkoituksena ei ole tuottaa palkkatuloa jäsenilleen, vaan toimia yhtenäistävänä ja kulttuurintuottamista helpottavana välineenä jonka avulla katetaan osuuskunnan toiminnasta sekä sen laajentumisesta syntyviä kuluja. Toistuvat Yllätykset Osk on jäsentensä demokraattisesti hallinnoima. Osuuskunnan kokous päättää yhdessä yhteisistä hankinnoista, mutta osuuskunnan yksittäiset jäsenet päättävät osallistumisestaan kyseisiin hankintoihin.