Company purpose
Yhtiön tarkoituksena on tarjota pilvipalveluita, konsultointia ja koulutuspalveluita, toimintoja sekä informaatiotekniikan (IT) infrastruktuuria ja näihin liittyviä palveluita.
Yhtiö voi lisäksi hankkia osuuksia ja etuuksia, missä tahansa muodossa, mistä tahansa luxemburgilaisesta tai ulkomaalaisesta kaupallisesta, teollisesta, rahoitusalan tai muun alan yhtiöstä taikka muusta yrityksestä. Yhtiö voi hankkia mitä tahansa sopivana pitämiään arvopapereita, oikeuksia, tavaramerkkejä, tekijänoikeuksia, patentteja, lisenssejä ja muuta omaisuutta sekä oikeuksia omaisuuteen osallistumalla, lahjoituksilla, merkitsemisillä, hankinnoilla tai optioilla, neuvotteluilla tai millä tahansa muulla tavalla ja yleisesti säilyttää, hallinnoida, kehittää, myydä tai luovuttaa näitä kokonaan tai osaksi Yhtiön sopivaksi katsomallaan vastikkeella, ja etenkin ostavan yhtiön antamilla osakkeilla tai arvopapereilla.
Yhtiö voi myös ryhtyä, avustaa tai osallistua taloudellisiin, kaupallisiin tai muihin liiketapahtumiin sekä myöntää mille tahansa holding yhtiölle, tytäryhtiölle tai toiselle tytäryhtiölle tai mille tahansa muulle Yhtiöön, sanottuun holdingyhtiöön tai tytäryhtiöihin, joihin Yhtiöllä on suora tai välillinen taloudellinen intressi, liittyvälle yhtiölle mitä tahansa avustusta, lainoja, ennakkoja tai takuita; ja Yhtiö voi myös lainata ja kerätä rahaa millä tahansa tavalla sekä turvata minkä tahansa lainatun rahan takaisinmaksun.
Yhtiö voi tarkoituksensa toteuttamisen edistämiseksi suorittaa mitä tahansa kaupallisia, teknisiä tai taloudellisia toimintoja, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti mihin tahansa yllä kuvailtuun.